Tänään oli viimeisen kesärunon vuoro ja salokyläläisen Marja Halosen antamista sanoista saatiinkin aikaiseksi kesään sijoittuva riimittely. Sanoista "iskelmä, rakkaus ja tanssilava" syntyi seuraavaa:
"Tanssilavan luona, kesällä kerran
kohtasin muuan mukavan herran
Silmiin jäin häntä katsomaan
Kesäyössä viileässä
käsi kädessä, hämärässä
portin luona jo pussataan
Vanha iskelmä jossain taustalla soi:
"kellohame heilahtaa ja tyttö tunnelmoi"
On tuo kesä nyt muisto vaan
Mut rakkaus siitä syttyi - ja kestää
ei mikään voinut sitä estää
Yhteisin askelin yhä vielä tanssitaan"
Itse en ole vielä lavatansseihin tänä kesänä eksynyt, mutta nythän tässä olisi kokonainen viikonloppu aikaa viilettää parketilla... ;)
kohta on kaksi viikkoa aamuheräämisiä takana ja testijakso on osoittanut, että ikuisesta iltavirkusta voidaan saada aamuihminen. Pakko on nimittäin tunnustaa, että alan iltaisin haukotella jo kahdeksan jälkeen ja simahdan saman tien, kun pääsen sänkyyn. Näiden aamuvuorojen aikana olen nukkunut paremmin kuin aikoihin, joten ehkäpä vuorokausirytmiä olisi hyvä vähän tarkistaa myös aamuvuorojen loppumisen jälkeen eikä palata takaisin siihen yökyöpelielämään...
Aamuvuoroissa on sekin hyvä puoli, että töiden jälkeen jää vielä koko päivä käytettäväksi. On valoa, aurinkoa, ihmisiä. Ja kotosalla voidaan kaikessa rauhassa viettää laatuaikaa kissojen kanssa - yhteiset pienet päiväunet tuntuvat olevan kissakaksikon mieleen, jos jotain voi päätellä siitä, miten kovasti kehräten neidit käpertyvät kainaloon torkkumaan päikkäreitä :)
Tänään mieleen nousivat myös koirat, tai tarkemmin sanoen The Koira. Elämäni koira, Vekku, on jo edesmennyt, mutta se jätti unohtumattoman tassunjäljen sydämeen. Vekku oli varsinainen persoona, kertakaikkiaan. Sekarotuinen höseltäjä, joka rimppakinttuineen näytti jopa vähän huvittavalta, mutta oli luonteeltaan viisas ja luotettava. Vekku tuli meille, kun olin vielä pieni tyttö ja aika monta yhteistä mutkaa ja kiemuraa ehdittiin yhdessä elää, ennen kuin teini-iässä jouduin Vekun hyvästelemään. En kuitenkaan ikinä unohda, kuka oli aina riemuissaan lähdössä mukaan minne tahansa tai istui rauhallisena paikallaan, kun suruissani itkin sen turkkia vasten. Vekku kulki vieressä, vaikka omassa elämässä lapsuus jäi ja vaihtui nuoruuden kuohuihin ja muutokset vyöryivät välillä voimallakin.
Nuo yhdessä koetut hetket palasivat hyvin vahvoina mieleen, kun rakentelin tämänpäiväistä runoa. Sanat runoon antoi onnellinen kultaisennnoutajan pennun omistaja Marita Riihimäki Viljakkalasta. Maritan mielessä olivat sanat kesäaamu, metsälenkki ja koiranpentu ja tällaista niistä runoilin:
"En kysy syytä, jos olet surullinen
minä lohdutan ihan lähellä istuen
Jos naurat, olen minäkin iloinen
koko hännälläni sinulle hymyilen
Joka ilta jään viereesi vahtien
sinun untasi öisin turvaten
Ja kesäaamuun kanssasi heräilen
metsälenkille mukana kirmailen
Ja vaikka en ole ihminen
sinut hyvin tunnen, niin epäilen
vielä olen hyvin pieni koiranpentunen
mutta minusta tulee viisas noutaja kultainen"
Rapsutuksia eläintovereillenne! Huomenna on sitten viimeisen runon paikka, sanoja otetaan vastaan TÄÄLLÄ
Tämä on nyt näemmä muuttunut ihan runoblogiksi, mutta palataan muihin asioihin sitten syksymmällä. Tiistain sanat runokisaan olivat "hehkuva, lämmin ja sävel" ja ne lähetti Satu Silvan Jämsänkoskelta. Lopputulos näyttää tältä:
"Sen huomaa hehkusta punaposkien
Sen kuulee soinnissa suurten sanojen
Sen näkee lämmössä keskinäisten katseiden
Sen osaa, vaikka ei olisi laulutaitoinen
Otsikossa mainittu rakastunut on Mari-Johanna Nevalainen Kotkasta. Sain Marilta tehtäväkseni keksiä jotain kaunista sanoista hellyydenkipeä, rakastunut ja onnellisuus. Koska runoilijan urani on kestänyt nyt vasta viikon verran, en ole ehtinyt kovin monia tyylejä testailla. Tänään rohkaisin mieleni ja heitin turvalliset loppusoinnut jäähylle ja sommittelin seuraavaa:
"Onko kauniimpaa kipua kuin hellyydenkipeys?
Onko suloisempaa surua kuin ikävä ihollesi
silloin, kun tiedän sinun kohta tulevan.
Onnellisuuden hinta on kaipaus
mutta rakastunut maksaa sen mielellään."
Tänään sain tehtäväkseni riimitellä jotain sanoista kissat, herätys ja kesä. Sanat lähetti Jaana Lehtinen Laukaasta.
Rennosti riimittelin seuraavaa:
Tämä on se sunnuntaiaamujen taika:
ei kiirehdi kukaan, ei edes aika
silmiäni siristän, paikalleni jään
sukellan peiton alle lämpimään
Vieressä kissat, lähellä aivan
kääntäiskö kylkeä, se maksaisko vaivan?
Vielä hetki lämpimässä
kissa kyljessä kehräämässä
Kaukana huominen ja herätyksen aika
Tämä on se sunnuntaiaamujen taika!
Ja mitä puuttuu? Nii-in! Vasta soitettuani Jaanalle huomasin, että kesähän se jäi kokonaan käsittelemättä. Jokainen voi siis sijoittaa sanan kesä mieleiseensä kohtaan runossa. Maanantaina lupaan opetella laskemaan kolmeen.
Ja nyt kutsuu viikonloppu - yleensä viikonloppuisin työskentelevälle vapaa lauantai ja sunnuntai ovat melkoisen harvinaista herkkua. Hyvät pyhät itse kullekin, olitpa töissä, lomalla, vapaalla tai jotain muuta, mitä? _____ (tuon kohdan voit täyttää itse)
Kuullaan maanantaina ja lisää sanoja riimiteltäviksi otan vastaan tuolla: KLIK
Sanat torstain kesärunoon saatiin outokumpulaiselta Riitta Hyttiseltä. Sieltä kuumuuden keskeltä Riitta antoi käytettäväksi sanat tuska, ikkuna ja debet. Tähän muotoon ne taipuivat:
Voihan helle! Voihan tuska!
Viilenis jo vähän ja tulis ruska!
Huutaa tuuletin, on ikkunat auki,
oisinpa vaikka järvessä vilvoitteleva hauki!
Mut viikonloppuna unohdan bedetit, kreditit, laskut ja huolet
ja etsin kesästä kaikki sen hyvät puolet!
Viikon viimeisen kesärunon saa joku huomenna kahdeksan jälkeen, laita sanaehdotuksia tulemaan! KLIK
Tämän päivän runosta tuli hieman haikea. Mutta muistaako kukaan yhtään iloista syksyaiheista lauluakaan? Sanat tämän päivän runoon antoi Harri Vehviläinen Tampereelta ja ne olivat syksy, lehti ja silmu. Aikani niitä tutkin ja lopputulos on tässä:
Varisten vajoaa ruskan punertama lehti
kuin huomaamatta hiipi syksy Suomeen
yllättää se taas minut ehti
ei ennen kevättä tule kukkia tuomeen
Ikäväksi vaihtui kesän intohimo
kurjaksi kuihtui kukkien meri
"Mä putoan", laulaa myös Silmun Simo
ja talveksi viilenee kuohuva veri
Kesäaamuissa siis riimitellään ja kesärunosato päivittyy tänne. Ideana on se, että kuuntelijat lähettävät kolme sanaa, jotka pitää löytyä runosta. Rima ei ole turhan korkealla, tässä ei nyt tehdä turhan vakavaa runoutta... Mutta kommentteja otetaan vastaan mielellään!
Kesän ensimmäisen runon sai Päivi Kämäräinen, joka antoi käytettäväksi sanat aamu-usva, ruohontupsu ja lehmäni. Ja tältä näyttää Jennin ihan eka runo:
Aamulypsyllä
Helteinen aamu heinäkuun
taas niitylle aamulypsylle tuun
tuoksuu maa, sen jokainen ruohontupsu
olo on vallaton, jopa hieman hupsu
Mietin sua ja eilistä iltaa
kun katsoimme kuun hopeista siltaa
ajatus unohtuu aamu-usvaan
jatkuuko tarina, se on arvoitus, vaan
Hereille havahdun mietteistäni:
missä on lehmäni, minne ne karkas
minne ne mäni?
Kesä ei ole koskaan aiheuttanut minussa mitään kiksejä. Se on ollut vain pakollinen paha kirpeän kevään ja suloisen syksyn välissä. En ole ymmärtänyt muiden intoilua ihanan kesän ihanista mahdollisuuksista mihin tahansa ihanaan. Kesä on ollut minulle vain läpikulkumatka kohti syksyä, jolloin piristyn, herään eloon ja koko elämä on taas edessä.
Nytkin kyllä odotan syksyä, sen tunnelmallisia, romanttisia iltoja, kuulasta kauneutta, suloisen sateen rummutusta kattoa vasten, ruskan riemunkirjavaa väriloistoa ja syksyn viileänkirpeitä tuoksuja, mutta olen vähän lämmitellyt suhdettani myös kesään. Olen kyllä manannut paahtavaa hellettä, tainnuttavaa kuumuutta ja joka paikassa hiostavaa aurinkoa tänäkin vuonna, mutta - tunnustetaan nyt - lähinnä tavan vuoksi. Oikeasti olen tänä kesänä oivaltanut, että kesässäkin on hyviä puolia ja olen vilpittömästi nauttinut siitä kesäfiiliksestä, joka on minulle melkoisen uusi juttu, mutta monelle muulle kai jotenkin automaattinen olotila heti villapaidan vaihtuessa lyhythihaiseen. Ja näille helteillekään ei pieni ihminen mitään voi, joten on syytä vain kääntää kasvot aurinkoon ja mahdollisuuksien mukaan ottaa kaikki positiivinen irti vallitsevista olosuhteista.
Ja kesä ei ole vielä edes ohi, joten tässä ehtii kerätä muistojen pakettiin vielä monta, monta ihanaa kesäiltaa, linnunlauluista aamua ja leppoisaa päivää. Ehkä ensi keväänä minäkin liityn siihen joukkoon, joka intoa pursuen porhaltaa kesäniityille heti ensimmäisten auringonsäteiden aikaan. Kesälle on siis annettu pikkusormi, saa nähdä, viekö se vielä koko kädenkin...
Aamukahvi aurinkoisella terassilla,
kikattelua kimppakämpässä,
perhosia vatsanpohjassa,
fiilistelyä vanhojen tuttujen kanssa,
iso kourallinen uusia kavereita,
riemua tihkuvaa tunnelmaa,
hymyä, hellettä ja hyvää mieltä,
välillä tippa linssissä liikutuksesta,
ammattitaitoisia artisteja,
yhteislaulua yön pikkutunneilla
ja haikeus, kun tämä kaikki loppui.
