Iskelmä Artisti 2010 -kisan ennakkoilmoittautuminen alkaa 1.2.
Esikoisalbumiaan valmistelevalle Iskelmäartisti 2009 -voittajalle Pasi Vainionperälle haetaan seuraajaa.
Iskelmä-radion, Warner Musicin, Popgramin ja Suomen Musiikkitapahtumien järjestämän kilpailun esikarsintakiertue kiertää viikolla 16 etsimässä uuden iskelmän lahjakkuuksia Oulussa, Kuopiossa, Tampereella ja Helsingissä.
Ennakkoilmoittautuminen alkaa 1. helmikuuta osoitteessa www.iskelmaartisti.fi. Kilpailuun voivat osallistua tänä vuonna 18-vuotta täyttävät, mutta aikaisintaan vuonna 1970 syntyneet.
Iskelmäartisti 2010 -kisan semifinaalit ja finaalin karsinnat järjestetään toukokuussa. Voittaja valitaan kuuden finalistin joukosta Himoksen Iskelmäfestivaalilla heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Historian ensimmäiseksi Iskelmäartistiksi valittiin heinäkuussa 2009 Pasi Vainionperä. Hänen esikoissinglensä Rakkaudessa suuria oli Iskelmän arvostetun kuulijalistan ykköspaikalla peräti viisi viikkoa sekä kilpailee tällä hetkellä vuoden parhaan iskelmän tittelistä. Pasi Vainionperän esikoisalbumi ilmestyy toukokuussa.
[26.01.2010]
Edellinen sivu